Familjen Kamprads stiftelse tulee mukaan rahoittamaan Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa -tutkimusohjelmaa

Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa – ihminen, kulttuuri ja yhteiskunta -tutkimusohjelman kuudenneksi rahoittajaksi tulee Familjen Kamprads stiftelse Ruotsista. Ohjelma rahoittaa aikamme suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin liittyvää tutkimusta. Kaikki rahoittajat ovat päättäneet nostaa rahoitusosuuttaan niin, että kokonaissumma nousee noin 10,5 miljoonaan euroon.

Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa on 7-vuotinen tutkimusohjelma humanistiselle ja yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle alueilla, jotka aiheuttavat suuria sekä sosiaalisia että kulttuurisia haasteita. Ohjelmalla halutaan ennen kaikkea edistää valtioiden ja tieteenalojen rajat ylittävää tutkimusta, ja tavoitteena on, että tutkimustuloksista on yhteiskunnalle konkreettista hyötyä.    

Tutkimusohjelmaa rahoittavat seuraavat suomalaiset säätiöt ja yhdistykset: Svenska litteratursällskapet i Finland, Svenska kulturfonden, Suomen Kulttuurirahasto ja Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne, ruotsalainen säätiö Riksbankens Jubileumsfond ja nyt myöskin Familjen Kamprads stiftelse.

– Olemme iloisia siitä, että saamme osallistua Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa -tutkimusohjelmaan. Tuemme yhdessä tutkimusta, joka selvästi vaikuttaa yhteiskuntaan tiedolla ja on hyödyksi kansalaisille ja päättäjille, samalla kun vahvistamme pohjoismaisten rahoittajien välistä yhteistyötä, sanoo Lena Fritzén, Familjen Kamprads stiftelsen hallituksen toimeenpaneva jäsen.

Lena Fritzén,Executive Board Member for The Kamprad Family Foundation
Lena Fritzén, Familjen Kamprads stiftelsen hallituksen toimeenpaneva jäsen.

Familjen Kamprads stiftelsen perusti vuonna 2011 Ingvar Kamprad perheineen tukeakseen ja palkitakseen koulutusta ja tieteellistä tutkimusta tavoilla, jotka edistävät yrittäjyyttä, ympäristöä, osaamista, terveyttä ja sosiaalista kehitystä. Säätiö painottaa erityisesti, että tutkimuksen ja koulutuksen tulosten tulee hyödyttää monia ihmisiä mahdollisimman nopeasti ja kustannustehokkaasti.

Toivotamme Familjen Kamprads stiftelsen ilolla ja ylpeydellä mukaan rahoittajaksi tutkimusohjelmaan, sanoo Christer Kuvaja, tutkimusohjelman koordinaattori ja Svenska litteratursällskapet i Finlandin tutkimusjohtaja. Uusi rahoittaja sekä muiden rahoittajien halukkuus nostaa rahoitusmääriään osoittaa, että ohjelman puitteissa harjoittamamme tutkimus on korkealaatuista ja tarpeellista.

Tutkimusohjelman oli alun perin tarkoitus rahoittaa 6–10 hanketta jopa miljoonalla eurolla hanketta kohden. Kevään ja kesän hakemusprosessin jälkeen rahoittajat totesivat, että saapuneiden 449 hakemuksen joukossa oli niin monta korkealuokkaista hanketta, että rahoitussummaa haluttiin korottaa. Rahoituksen kokonaissumma nousee nyt noin 10,5 miljoonaan euroon.

Tutkimusohjelman rahoittamat hankkeet esitellään lähiaikoina.