Ajankohtaista

Pohjoismaisilla eläkerahastoilla on merkittävä rooli kestävän siirtymän vauhdittajina: niiden sijoituksilla voidaan sekä vaikuttaa suoraan yritysten toimintaan että näyttää suuntaa muille sijoittajille. Vaikka sijoitukset ovat muuttumassa kestävämmiksi, ohjautuu eläkevarallisuutta Pohjoismaissa yhä myös kestämättömiin kohteisiin.

Miten ympäristö- ja ilmastovaikutukset huomioidaan eläkevarojen sijoittamisessa? Miten eläkerahastot vastaavat ulkopuolelta tuleviin vaatimuksiin – esimerkiksi ympäristöjärjestöiltä tai eläkesäästäjiltä – jotka edellyttävät fossiilisista polttoaineista luopumista? Entä miten vastuullisuudesta vastaavat asiantuntijat ja varainhoitajat työskentelevät kestävyyskysymysten parissa, ja millaisia seurauksia heidän työllään on tulevaisuudelle, jota varten eläkevarallisuus on olemassa?

Näihin kysymyksiin etsivät vastauksia Fossil Free Futures – Divestment Across the Nordic Countries -hankkeen tutkijat Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Tutkimuksessa pureudutaan monimutkaisiin teemoihin, jotka liittyvät eläkejärjestelmiin, ilmastonmuutokseen ja globaaleihin rahoitusmarkkinoihin. Maiden väliset erot ja yhtäläisyydet korostuvat, kun globaalit ilmiöt, kuten rahoitus ja ilmastopolitiikka, kohtaavat kansalliset eläkejärjestelmät. Yksi isoimmista eroista liittyy siihen, nähdäänkö kestävyyskysymykset poliittisina, eettisinä vai ensisijaisesti taloudellisina.

– Olemme tarkastelleet erityisesti sitä, kuka nostaa esiin fossiilisten polttoaineiden roolin eläkevarallisuudessa. Olemme kiinnostuneita myös siitä, miten eläkevarojen sijoittamisesta vastaavat toimijat näihin kysymyksiin vastaavat, kertoo hankkeen johtaja, sosiologian professori Linda Soneryd Tukholman yliopistosta.

Kestävään siirtymään vaikuttavia voimia ei voi ymmärtää ilman sekä muutosta edistävien toimijoiden että siihen liittyvien esteiden tarkastelua.

Tanskassa eläkerahastot ovat jäsenpohjaisia, mikä on nopeuttanut fossiilisista polttoaineista luopumista: muutos on tullut ennen kaikkea eläkesäästäjien omasta aloitteesta. Ruotsissa teemaa ovat edistäneet muun muassa eläkevarojen hoitajat, ja aihetta on käsitelty myös eduskunnassa. Lisäksi ympäristöjärjestöt ovat seuranneet tilannetta aktiivisesti.

Tätä voidaan kutsua jaetun tiedon kehyksiksi: kuinka paljon valtaa ja vastuuta jätetään rahoitustoimijoille, mikä on asiantuntijoiden rooli, kenellä on pääsy tietoon ja millaisia demokraattisia foorumeita on käytettävissä?

– Kyse on myös rahoitustoimijoiden suhteesta laajempaan ilmastopolitiikkaan. Norja on tukenut voimakkaasti sademetsien suojelua, mutta vuonna 2025 Norjan öljyrahasto toimi vastoin oman eettisen neuvostonsa suosituksia ja sijoitti kaivostoimintaan, joka uhkaa Amazonin sademetsiä. Tällaiset ristiriidat heikentävät kansalaisten luottamusta päätöksentekijöihin, Soneryd sanoo.

Norjan öljyrahaston eettistä hallintaa käsittelevä tutkimus osoittaa, että eettisellä viitekehyksellä voi olla useita tehtäviä. Näin toteavat hankkeen norjalaisen tiimin tutkijat Bård Lahn ja Sebastian Svenberg.

– Eettinen viitekehys on mahdollistanut aktiivisen otteen sosiaalisiin ja ympäristökysymyksiin. Samalla se on avannut tilaa norjalaisen väestön kritiikille. Nyt he voivat odottaa, että päättäjät toimivat moraalisesti oikeaksi koetulla tavalla.

Lisätietoja:

Linda Soneryd
Tukholman yliopisto
linda.soneryd@score.su.se

Monien nousevilla aloilla rikastuneiden mielestä julkinen sektori on tehoton ja toimimaton. Samalla se on tarjonnut mahdollisuuden kasvattaa omaa varallisuutta.

Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa -tutkimusohjelmaan kuuluvassa tutkimuksessa Keeping New Money on Board: The New Nordic Wealth Elites and the Future of the Welfare Model tarkastellaan uusien taloudellisten eliittien suhdetta pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon Suomessa ja Ruotsissa.

Tutkimuksen keskeisiä havaintoja on, että merkittävä osa uusista eliiteistä suhtautuu kriittisesti hyvinvointivaltioon. Kritiikki kohdistuu erityisesti julkisen sektorin tehottomuuteen sekä sosiaaliturvan rakenteisiin eli esimerkiksi työttömien tai vähävaraisten tukemiseen.

– Monet tutkimuksessa haastatelluista ajattelevat, että julkinen sektori on toimimaton. Sen sijaan he kokevat itsensä pelastajina, jotka ratkaisevat julkisen sektorin ongelmia, kertoo hankkeen johtaja, Jyväskylän yliopiston sosiologian apulaisprofessori Hanna Kuusela.

Tutkimuksessa on haastateltu erityisesti sosiaali- ja terveysalalla, koulutusalalla sekä teknologiasektorilla viime aikoina vaurastuneita henkilöitä. Heidän näkemyksiään on kartoitettu yli 70 tutkimushaastattelulla. Lisäksi tutkimuksen lähteenä on käytetty media-aineistoa, jonka avulla selvitetään, miten nykyajan eliittejä kuvataan julkisessa keskustelussa. Tutkimuksen apuna on käytetty myös julkisia lähteitä kuten verotustietoja, vuosiraportteja ja yritysrekistereitä.

Monilla haastatteluihin osallistuneilla on jossain määrin kaksijakoinen suhde julkiseen sektoriin, sillä se on usein heidän yritystensä suurin asiakas ja yritystoiminnan elinehto.

Hankkeen alustavien tulosten mukaan monet suomalaiset teknologia-alan nuoret menestyjät kuitenkin erottuvat joukosta, sillä monet heistä kannattavat pohjoismaista mallia. Heitä tutkitaan Helsingin yliopistossa, jossa haastateltiin uusia digitaalisia teknologioita hyödyntävien yritysten perustajia ja johtajia. Nämä uuden talouden menestyjät kokevat itse saaneensa paljon pohjoismaiselta hyvinvointivaltiolta, ja siksi pitävät sitä tärkeänä myös jatkossa tuleville sukupolville.

Jyväskylän yliopistossa toteutettavassa osatutkimuksessa haastateltavien joukkoon kuuluu myös noin 90 suuria lahjoituksia tehnyttä henkilöä. Myös heidän suhtautumisensa pohjoismaiseen yhteiskuntamalliin on usein myönteinen.

– Yksityinen lahjoittaminen ei näiden ihmisten puheissa kilpaile hyvinvointivaltion kanssa, vaan sitä pidetään osana yhteisvastuullista eetosta, Kuusela sanoo.

Kahden maan välillä on jonkin verran eroja haastateltavien taustassa, sillä Tukholman yliopistossa toteutetttavaan Ruotsin osatutkimukseen kuuluu koulutussektorilla vaurastuneita henkilöitä.

Ruotsissa koulutuksen markkinaehtoistuminen on luonut uusia varakkaita eliittiryhmiä, jotka ovat olleet laajan julkisen keskustelun kohteena. Tämä uusi ”hyvinvointivaltiosta hyötyvä eliitti” pitää itseään yrittäjinä, jotka tarjoavat Ruotsin koulutussektorille innovaatioita, kustannustehokkuutta ja hyviä oppimistuloksia – mutta silti heitä kritisoidaan laajasti julkisessa keskustelussa.

– Suomessa perusasteen tai toisen asteen koulutuksen avaamisesta markkinoille ei tällä hetkellä juurikaan edes keskustella, Kuusela sanoo.

Tutkimushankkeessa julkaistaan muun muassa tänä vuonna ilmestyvä englanninkielinen kirja Rich Radicals, joka käsittelee suomalaisia eliittejä ja heidän näkemyksiään pohjoismaisesta mallista. Myös useita tutkimusartikkeleja tullaan julkaisemaan hankkeen lähestyessä loppua.

Lisätietoja:

Hanna Kuusela
Apulaisprofessori, Jyväskylän yliopisto
hanna.r.kuusela@jyu.fi

Digitalisaation tuoma muutos koululaisten elämään on suurempi ja ilmeisempi kuin on odotettu, sanovat tutkijat. Varsinkin kouluajan ulkopuolella tapahtuva vuorovaikutus opettajien ja oppilaiden välillä yllättää.

Kouluarki on läpikäynyt suuria muutoksia digitalisaation myötä. Tämä käy ilmi tutkimusaineistosta, jonka ovat koonneet projektin Nordic Basic Schools as Past Present and Future Sites for Solving the Challenges of Making Diverse Inclusive Knowledge-based Societies tutkijat. Projekti on keskittynyt neljään yläkouluun, neljässä eri Pohjoismaassa ja se valmistuu vuonna 2027.

Tutkimusaineisto on jo kerätty, ja se tarjoaa runsaasti uutta tietoa. Tutkijoille tuli esimerkiksi yllätyksenä, että monet opettajat ovat yhteydessä oppilaisiin chatin kautta, myös iltaisin klo 20 jälkeen. Kyse voi olla vaikkapa avusta erilaisten koulutehtävien ratkaisemisessa.

– Emme tienneet tästä aiemmin, emmekä usko, että muutkaan ovat tarkastelleet tätä kovin paljon, sanoo hankejohtaja professori Fritjof Sahlström Helsingin yliopistosta.

Jakautuuko apu tasapuolisesti?

Sahlström korostaa, että digitalisaatio on tuonut mukanaan paljon hyvää. Samalla se luo uusia haasteita, jotka liittyvät muun muassa pohjoismaisen peruskoulun alkuperäiseen ajatukseen yhdenvertaisuudesta.

– Luokkahuoneet ennen digitalisaatiota olivat erilaisia siinä mielessä, että kaikki näkivät mitä tapahtui ja jos opettaja auttoi jotakuta. Mitään salaisuuksia ei ollut. Mutta ruutujen myötä siitä on tullut hiljaista.

Kaikille ei enää ole selvää, kuka auttaa ja ketä. Kohtaamispaikat vähenevät ja muuttuvat vähemmän saavutettaviksi.

– On syytä epäillä, että osa koulujen yhdenvertaisuustavoitteista ei täyty. Tällainen vuorovaikutus oppilaiden ja opettajien välillä ei ehkä jakaudu kovin oikeudenmukaisesti – joidenkin oppilaiden kanssa opettaja on ehkä matalammalla kynnyksellä yhteydessä iltaisin kuin toisten.

Kun aikuiset juttelevat oppilaiden kanssa kouluajan ulkopuolella, voi myös olla tarve pohtia rajoja: kuinka paljon ja millä tavalla on sopivaa olla yhteydessä oppilaisiin iltaisin?

Tutkimusaineiston perusteella tulee selvästi esiin, että koulu ja vapaa-aika kietoutuvat yhä tiiviimmin yhteen. Ihmisiä oppilaiden elämän yhdeltä alueelta on mukana myös muilla elämänalueilla.

– Meillä on käytössä kiinnostavaa dokumentaatiota, esimerkiksi kuvakaappauksia, joista näkee, miten oppilas saattaa kouluajalla chattailla esimerkiksi isovanhempien kanssa ja käyttää koulusovelluksia myöhään illalla. Näemme suuren ja selkeän muutoksen, sanoo Sahlström.

Valaisevia walk-along-haastatteluja

Tutkimushanke koostuu kolmesta osatutkimuksesta. Sen lisäksi, että tutkijat ovat selvittäneet, mitä digitalisaatio merkitsee nykyisille oppilaille, ovat he tarkastelleet koulutuksen historiaa: miten alun perin päädyttiin luomaan juuri tällaisia peruskouluja. He ovat myös tutkineet, millainen merkitys peruskoululla on ollut oppilaille, jotka ovat nykyisin noin viisikymppisiä. Tutkijat ovat tehneet niin sanottuja walk-along-haastatteluja, joissa he ovat kulkeneet entisten oppilaiden kanssa koulussa ja koulun ympäristössä.

– Näemme, että koulun merkitys sosiaalisena tilana on ollut näille oppilaille valtavan suuri. Se oli ilmeistä, kun he pohtivat, mitä koulu merkitsi sille, millaisia he olivat ja millaisiksi he kasvoivat.

Oppilaille on ollut tärkeää sekä se, että he olivat käyneet koulua, mutta myös miten koulu oli organisoitu – esimerkiksi miten käytävät ja erityisluokat oli sijoitettu.

Tutkimushankkeen tulokset julkaistaan kirjana, joka ilmestyy vuonna 2027.

Lisätietoja:
Hankejohtaja Fritjof Sahlström
Kasvatustieteen professori, Helsingin yliopisto
fritjof.sahlstrom@helsinki.fi

Miten automatisoitua päätöksentekoa voidaan hyödyntää julkisella sektorilla vaarantamatta oikeusturvaa ja kansalaisten luottamusta?

Tekoälyä hyödyntävät julkisen hallinnon päätösprosessit yleistyvät parhaillaan pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa. Automatisoituihin päätösprosesseihin liittyy suuria odotuksia hallinnon yksinkertaistamisesta ja tehostamisesta, mutta samalla ne tuovat mukanaan suuria haasteita läpinäkyvyyden, oikeusturvan ja luottamuksen osalta.

Hyvinvointivaltion ja kansalaisten välisiä suhteita ja niissä tapahtuneita muutoksia tarkastellaan monitieteisessä tutkimushankkeessa The Automated Administration: Governance of Automated Decision-Making in the Public Sector, jota johtaa Lundin yliopiston dosentti Stefan Larsson.

– Haluamme ymmärtää, miten valtio voi käyttää tekoälyä sekä tehokkaasti että oikeudenmukaisesti ilman, että kansalaisten luottamus viranomaisiin horjuu, Larsson sanoo.

Hanke keskittyy automaattisen päätöksentekoon, juridiikkaan ja käytäntöjen kehittämiseen Ruotsissa ja Suomessa.

Kuva

Teknologinen kehitys on lainsäätäjiä nopeampaa

Sekä teknologia että lainsäädäntö kehittyvät vauhdilla. EU:n tekoälyasetus on muuttanut pelikenttää ja nyt tutkijat selvittävät, miten sääntely vaikuttaa kansalliseen ohjaukseen. Keskeinen haaste on se, että teknologian kehitys on niin nopeaa, ettei lainsäädäntö pysy perässä.

– Lainsäätäjät haluavat säädellä tekoälyä, mutta jättävät samalla paljon avoimeksi myöhempiä muutoksia varten. Se on ymmärrettävää, kun ottaa huomioon, miten paljon generatiivinen tekoäly on kehittynyt lainsäädäntöprosessin aikana. Samalla se kuitenkin haastaa tarpeen, joka liittyy oikeudellisen ennakoitavuuden, Larsson toteaa.

Hänen mukaansa on erityisen kiinnostavaa, että tutkimushanke on toteutettu nopeasti muuttuvassa ajassa. Tutkijat ovat muun muassa tunnistaneet kansallisia eroja eli kohtia, joissa Ruotsilla ja Suomella on erilaiset strategiat.

– Suomi on ollut jo varhain liikkeellä tekoälylinjausten kanssa, kun taas aiemmin Ruotsi on ollut Suomea varovaisempi. Yhteisestä EU-lainsäädännöstä huolimatta lainsäädäntö on erilaista kahdessa tutkimuksen kohteena olevassa maassa. Me tutkimme ja pyrimme ymmärtämään näitä kysymyksiä.

Käsitteiden konkretisointi herätti ajatuksia

Tutkimusryhmä on työskennellyt monitieteisesti yhdistämällä oikeustiedettä, valtio-oppia ja muita yhteiskuntatieteitä. Yksi esimerkki menetelmäkehityksestä on Helsingissä järjestetty käytännönläheinen työpaja, jossa tutkittiin tekoälyjärjestelmien ”hätäkatkaisijaa” dosentti Riikka Koulun johdolla. Hätäkatkaisijalla tarkoitetaan toimintoa, jolla voi sulkea tekoälyn, joka ei toimi tarkoituksenmukaisesti.

– Työpaja oli uudenlainen tapa lähestyä oikeusteoriaa. Käsitteiden konkretisointi teipin ja tikkujen avulla herätti uusia ajatuksia. Juuri nämä usein inhimillisesti peilatut mutta metaforiset käsitykset siitä, mitä tekoäly on ja miten sitä voidaan tai ei voida säädellä, muovaavat lainsäädäntöä – vahvuuksineen ja heikkouksineen.

Tutkijat ovat myös tarkastelleet, miten tekoäly ja esimerkiksi chatbottien käyttö vaikuttaa kansalaisten kohtaamisiin valtion kanssa. He ovat seuranneet muun muassa uuden ruotsalaisen viranomaisen, Utbetalningsmyndighetenin, perustamista. Nimestään huolimatta virasto tutkii väärinkäytöksiä sen sijaan, että päättäisi tukien maksamisesta. Se kertoo Larssonin mukaan sekä käsitteellisistä että käytännöllisistä muutoksista teknologian roolin kehystämisessä ja kuvaamisessa. Se kertoo myös laajemmista muutoksista kansalaisten ja valtion suhteessa:

– Kun tarkastellaan luottamusta ja oikeudenmukaisuutta, ei pidä unohtaa, ketä hallinnon tulisi palvella.

Tutkimushanke on tiiviissä yhteydessä viranomaisiin ja on järjestänyt useita seminaareja tutkimuksen ja käytännön välisen vuoropuhelun luomiseksi. Tavoitteena on edistää julkista hallintoa, jonka keskiössä on kansalainen ja jossa tekoälyä käytetään vastuullisesti.

Lisätietoja:

Tutkimusjohtaja Stefan Larsson
dosentti, Lundin yliopisto
stefan.larsson@lth.lu.se

Tutkijat selvittävät, miten epävarmat ja epäviralliset työnteon muodot vaikuttavat ihmisten elämään. Onko pohjoismainen hyvinvointivaltio tasa-arvoinen kaikille sen piirissä työskenteleville?

Helsingin yliopiston professori Lena Näre toimii tutkimusjohtajana hankkeessa Tackling Precarious and Informal Work in the Nordic Countries.Hankkeessa tarkastellaan epävarmaa työtä ja prekaarin työn tekijöitä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Näre korostaa monitieteellisen ja yhteispohjoismaisen hankkeen käytännönläheistä ulottuvuutta.

– Haluamme ymmärtää, mitä prekaarius tarkoittaa pohjoismaisessa kontekstissa ja miten se vaikuttaa ihmisten arkeen käytännössä, Näre sanoo.

Hankkeessa keskitytään erityisesti aloihin, joilla työehdot ovat usein epävakaita: siivous-, rakennus- ja alustatyö. Laadullinen tutkimus nostaa esiin siirtotyöläisten kokemuksia, joista muodostuu virallisista tilaistoista usein puuttuva ääni.

– Siirtotyöläiset ovat usein kaikkein haavoittuvimmassa asemassa, ja siksi on tärkeää, että heidän äänensä kuuluu, Näre sanoo.

Työssä käyvien köyhien määrä kasvaa

Tukholman yliopiston professorin Markus Jäntin mukaan on vaikea kartoittaa, kuinka paljon prekaaria työtä tehdään, ja miten se on muuttunut ajan myötä. Tutkimus osoittaa kuitenkin, että matalapalkkatyö lisääntyy koko Pohjolassa.

– Haasteena on, että tilastot kattavat pääosin vain kotitalousväestön eli henkilöt, joilla on pysyvä oleskelulupa. Mutta analyysimme osoittavat, että matalapalkkaisten osuus on kasvanut kaikissa Pohjoismaissa, ja samalla myös työssäkäyvien köyhien määrä on lisääntynyt. Aiemmin oli lähes mahdotonta olla kokopäivätyössä ja olla silti köyhä, mutta tilanne on muuttunut.

Oleskelulupa olennainen tekijä

Rakennusalalla esiintyy karkeaa hyväksikäyttöä. Haastattelut paljastavat alipalkkausta, maksamattomia palkkoja ja väärennettyjä työaikalistoja. Siivousalalla urakkamallit johtavat tiukempaan työtahtiin ja maksamattomiin ylitöihin. Alustatyössä työsuhteet naamioidaan usein yrittäjyydeksi, mikä vie työntekijöiltä sosiaaliturvan ja mahdollisuuden uuden oleskeluluvan saamiseen.

– Tällaiset toimintatavat eivät ole yksittäisiä poikkeuksia, vaan heijastavat laajempaa järjestelmällistä ongelmaa. Tarvitsemme tehokkaampaa valvontaa, mutta myös kriittistä keskustelua siitä, miten oleskelulupajärjestelmä luo riippuvuuden työnantajasta, korostaa Lena Näre.

Ammattiliitoilla on edelleen tärkeä rooli, mutta niiden on vaikea tavoittaa siirtotyöläisiä.

– Liitot tekevät parhaansa, mutta jäsenmäärät ovat laskeneet merkittävästi kaikissa Pohjoismaissa, toteaa Näre.

Suomessa 74 prosenttia työntekijöistä kuului ammattiliittoon vuonna 2000. Vuonna 2019 osuus oli pudonnut alle 60 prosentin. Ruotsissa kehitys on ollut samankaltainen. Ammattiliittojen jäsenmäärän lasku heikentää työntekijöiden neuvotteluasemaa ja lisää hyväksikäytön riskiä.

Keskustelua hyvinvointivaltiosta tarvitaan

Ruotsissa on viime vuosina syntynyt uusia järjestäytymisen muotoja, usein suoran demokratian pohjalta. Kyseessä on malli, joka tutkijoiden mukaan voi luoda toivoa vahvemmista työntekijöiden oikeuksista tulevaisuudessa.

Hankkeen tulokset julkaistaan kansainvälisissä tieteellisissä julkaisuissa. Tutkijat aikovat myös tuottaa lyhytvideoita sekä kirjoittaa kolumneja ja artikkeleita tavoittaakseen laajemman yleisön.

– Toivomme, että se herättää keskustelua siitä, millaisen hyvinvointivaltion haluamme säilyttää – ja kenelle.

Lisätietoja:

Professori Lena Näre (projektinjohtaja), Helsingin yliopisto
lena.nare@helsinki.fi

Nykyajan Pohjolassa rajat ovat sekä kulkureittejä että suodattimia, joilla paikataan Schengenin ulkorajan ”repeämiä”.

Unpacking the Conventions Between Openness and Security in the Nordic Region: Digital Public Surveillance Practices at Three State Borders on monitieteinen tutkimushanke, joka käsittelee käytännön työtä rajoilla ja erityisesti siihen liittyvää uutta teknologiaa. Hanketta johtaa Göteborgin yliopiston Torsten ja Wanja Söderbergin muotoilujohtamisen professori Elena Raviola.

– Kansalliset rajat ovat aina olleet poliittisia kohteita, jotka määrittävät valtioiden toimivallan. Niitä on aikojen saatossa siirrelty sotien, miehitysten tai kolonisaation kautta. Rajoja on politisoitu yksinkertaistetuilla iskulauseilla, kuten ”vahvat rajat”. Mutta mitä rajojen vahvistaminen käytännössä tarkoittaa yhtenäisessä Pohjolassa? kysyy Raviola.

Schengen-sopimuksen lupaus ihmisten, tavaroiden ja palveluiden vapaasta liikkuvuudesta on johtanut siihen, että rajoilla tehtävässä työssä punnitaan jatkuvasti avoimuuden ja turvallisuuden välistä tasapainoa. Tutkijaryhmä on käynyt läpi suuren määrän asiakirjoja ja selvityksiä, jotka liittyvät Euroopan ja Pohjolan rajoihin sekä niihin liittyviin kriiseihin viimeisten 20 vuoden aikana.

Käytännön kysymyksiä on paljon. Ruotsissa valtion fyysiset rajat ulottuvat laajalle. Hallinnollinen työ lisääntyy erityisesti silloin, kun rautatiet ylittävät rajoja tai kun järjestelmiä hallinnoi useat eri omistajat ja viranomaiset.

Schengen lisäsi rajatyötä

Tätä taustaa vasten pitkä pohjoismainen yhteistyö on erityisen kiinnostavaa. Raviola mainitsee 1950-luvulla solmitun pohjoismaisen passivapauden sekä Pohjoismaiden ministerineuvoston tavoitteen luoda Pohjolasta maailman yhtenäisin alue vuoteen 2030 mennessä. Samaan aikaan EU vahvistaa ulkorajavalvontaansa esimerkiksi vaatimalla Schengenin ulkopuolisilta kansalaisilta biometristä tunnistamista, mikä kasvattaa eurooppalaisia tietokantoja.

– Tämä mahdollistaa sen, että sisärajoilla voidaan poimia pois se, mitä Schengenin ulkorajoilla on jäänyt huomaamatta. Eräs haastateltava kutsuu tätä ”Schengenin ulkorajan säröiksi”. Tällä hetkellä rajanvalvontaa vahvistetaan jälleen – aiemman purkuvaiheen jälkeen. Nyt mukana on myös uutta teknologiaa. Toiveena on, että digitaalinen tekniikka auttaa rajojen valvonnassa siten, että rajoja ei jouduta sulkemaan, Raviola sanoo.

Ihmisten välinen yhteistyö rajalla yllätti

Käytännön rajavalvontaa on haastavaa organisoida. Kaikkien rajojen sulkeminen lisää paikallisiin toimijoihin kohdentuvaa painetta, sillä he joutuvat päättämään, ketkä saavat liikkua. Eri maiden järjestelmät eroavat toisistaan ja tiedon jakaminen on usein byrokraattista ja hidasta.

Siksi henkilökohtaiset kontaktit ja verkostot ovat tärkeitä. Se tuli selvästi esiin rajalla työskentelevien haastatteluissa, joita tehtiin sekä Tanskan ja Ruotsin välillä että Euroopan pisimmällä maarajalla eli 1 630 kilometriä pitkällä Ruotsin ja Norjan välisellä rajalla. Tullin ja poliisin lisäksi tutkijat haastattelivat lentokenttähenkilökuntaa, rajakomiteoita ja muita sidosryhmiä.

Elena Raviolan mukaan oli yllättävää, kuinka suuri merkitys eri valtioiden välisellä yhteistyöllä oli.

– Kun rajatyöntekijät eri maista työskentelevät läheisessä yhteistyössä, syntyy toimintatapoja, jotka auttavat seulomaan ja jakamaan tietoa nopeammin.

Tällä hetkellä käynnissä on useita rajat ylittäviä aloitteita. Ruotsin ja Norjan välisellä rajalla mailla on yhteinen poliisiasema Edan ja Eidskogin kuntien alueella. Ruotsissa ja Tanskassa työskentelee puolestaan ryhmä poliiseja, jotka kiertävät maiden välillä ja tekevät yhteistyötä.

Teknologia rekisteröi kaiken – mutta tulkitsee puutteellisesti

Teknologia vaatii myös tulkintaa. Rekisterikilvistä voi tulla lukukelvottomia sään takia tai ne voivat yhdistyä väärään dataan.

– Uusi ruotsalainen laki on laajentanut poliisin toimivaltuuksia tietyillä rajoja lähellä sijaitsevilla alueilla. Laki sallii myös ANPR-kamerat, jotka rekisteröivät esimerkiksi kaikki ajoneuvojen rajanylitykset ja yhdistävät tiedot automaattisesti muihin tietokantoihin. Toimintatapa ei ainoastaan laajenna rajoja maantieteellisesti, vaan myös ajallisesti – tietoa voidaan säilyttää ja käyttää uudelleen paljon myöhemmin.

Tutkijat halusivat tutkia poliittisesti ja eettisesti latautuneita rajoja myös vuoropuhelussa yleisön kanssa. Keväällä 2025 tutkimushanke teki yhteistyötä Göteborgin Röhsska-museon kanssa biometrisen valvonnan teemaan liittyen. Yhteistyöhön kuului taideteoksia, seminaareja ja opiskelijoiden kanssa toteutettu roolipeli. He saivat esimerkiksi eläytyä siihen, minkälaisen tarinan rajanylityspaikalla oleva esine voisi kertoa.

– Käytimme monitulkintaisia menetelmiä, joilla heräteltiin opiskelijoita pohtimaan teemaa. Taiteen ja tutkimuksen rajojen ylittäminen avaa uusia mahdollisuuksia keskustella yhteiskunnan kehityksestä ja kehittämisestä.

Innovatiiviset kokeilut jatkuvat 23. lokakuuta Kööpenhaminan IT-yliopistossa järjestettävällä seminaarilla Borders, Bodies and Databases.

Lisätietoja:

Professori Elena Raviola
Göteborgin yliopisto
elena.raviola@gu.se