Ajankohtaista

Nykyajan Pohjolassa rajat ovat sekä kulkureittejä että suodattimia, joilla paikataan Schengenin ulkorajan ”repeämiä”.

Unpacking the Conventions Between Openness and Security in the Nordic Region: Digital Public Surveillance Practices at Three State Borders on monitieteinen tutkimushanke, joka käsittelee käytännön työtä rajoilla ja erityisesti siihen liittyvää uutta teknologiaa. Hanketta johtaa Göteborgin yliopiston Torsten ja Wanja Söderbergin muotoilujohtamisen professori Elena Raviola.

– Kansalliset rajat ovat aina olleet poliittisia kohteita, jotka määrittävät valtioiden toimivallan. Niitä on aikojen saatossa siirrelty sotien, miehitysten tai kolonisaation kautta. Rajoja on politisoitu yksinkertaistetuilla iskulauseilla, kuten ”vahvat rajat”. Mutta mitä rajojen vahvistaminen käytännössä tarkoittaa yhtenäisessä Pohjolassa? kysyy Raviola.

Schengen-sopimuksen lupaus ihmisten, tavaroiden ja palveluiden vapaasta liikkuvuudesta on johtanut siihen, että rajoilla tehtävässä työssä punnitaan jatkuvasti avoimuuden ja turvallisuuden välistä tasapainoa. Tutkijaryhmä on käynyt läpi suuren määrän asiakirjoja ja selvityksiä, jotka liittyvät Euroopan ja Pohjolan rajoihin sekä niihin liittyviin kriiseihin viimeisten 20 vuoden aikana.

Käytännön kysymyksiä on paljon. Ruotsissa valtion fyysiset rajat ulottuvat laajalle. Hallinnollinen työ lisääntyy erityisesti silloin, kun rautatiet ylittävät rajoja tai kun järjestelmiä hallinnoi useat eri omistajat ja viranomaiset.

Schengen lisäsi rajatyötä

Tätä taustaa vasten pitkä pohjoismainen yhteistyö on erityisen kiinnostavaa. Raviola mainitsee 1950-luvulla solmitun pohjoismaisen passivapauden sekä Pohjoismaiden ministerineuvoston tavoitteen luoda Pohjolasta maailman yhtenäisin alue vuoteen 2030 mennessä. Samaan aikaan EU vahvistaa ulkorajavalvontaansa esimerkiksi vaatimalla Schengenin ulkopuolisilta kansalaisilta biometristä tunnistamista, mikä kasvattaa eurooppalaisia tietokantoja.

– Tämä mahdollistaa sen, että sisärajoilla voidaan poimia pois se, mitä Schengenin ulkorajoilla on jäänyt huomaamatta. Eräs haastateltava kutsuu tätä ”Schengenin ulkorajan säröiksi”. Tällä hetkellä rajanvalvontaa vahvistetaan jälleen – aiemman purkuvaiheen jälkeen. Nyt mukana on myös uutta teknologiaa. Toiveena on, että digitaalinen tekniikka auttaa rajojen valvonnassa siten, että rajoja ei jouduta sulkemaan, Raviola sanoo.

Ihmisten välinen yhteistyö rajalla yllätti

Käytännön rajavalvontaa on haastavaa organisoida. Kaikkien rajojen sulkeminen lisää paikallisiin toimijoihin kohdentuvaa painetta, sillä he joutuvat päättämään, ketkä saavat liikkua. Eri maiden järjestelmät eroavat toisistaan ja tiedon jakaminen on usein byrokraattista ja hidasta.

Siksi henkilökohtaiset kontaktit ja verkostot ovat tärkeitä. Se tuli selvästi esiin rajalla työskentelevien haastatteluissa, joita tehtiin sekä Tanskan ja Ruotsin välillä että Euroopan pisimmällä maarajalla eli 1 630 kilometriä pitkällä Ruotsin ja Norjan välisellä rajalla. Tullin ja poliisin lisäksi tutkijat haastattelivat lentokenttähenkilökuntaa, rajakomiteoita ja muita sidosryhmiä.

Elena Raviolan mukaan oli yllättävää, kuinka suuri merkitys eri valtioiden välisellä yhteistyöllä oli.

– Kun rajatyöntekijät eri maista työskentelevät läheisessä yhteistyössä, syntyy toimintatapoja, jotka auttavat seulomaan ja jakamaan tietoa nopeammin.

Tällä hetkellä käynnissä on useita rajat ylittäviä aloitteita. Ruotsin ja Norjan välisellä rajalla mailla on yhteinen poliisiasema Edan ja Eidskogin kuntien alueella. Ruotsissa ja Tanskassa työskentelee puolestaan ryhmä poliiseja, jotka kiertävät maiden välillä ja tekevät yhteistyötä.

Teknologia rekisteröi kaiken – mutta tulkitsee puutteellisesti

Teknologia vaatii myös tulkintaa. Rekisterikilvistä voi tulla lukukelvottomia sään takia tai ne voivat yhdistyä väärään dataan.

– Uusi ruotsalainen laki on laajentanut poliisin toimivaltuuksia tietyillä rajoja lähellä sijaitsevilla alueilla. Laki sallii myös ANPR-kamerat, jotka rekisteröivät esimerkiksi kaikki ajoneuvojen rajanylitykset ja yhdistävät tiedot automaattisesti muihin tietokantoihin. Toimintatapa ei ainoastaan laajenna rajoja maantieteellisesti, vaan myös ajallisesti – tietoa voidaan säilyttää ja käyttää uudelleen paljon myöhemmin.

Tutkijat halusivat tutkia poliittisesti ja eettisesti latautuneita rajoja myös vuoropuhelussa yleisön kanssa. Keväällä 2025 tutkimushanke teki yhteistyötä Göteborgin Röhsska-museon kanssa biometrisen valvonnan teemaan liittyen. Yhteistyöhön kuului taideteoksia, seminaareja ja opiskelijoiden kanssa toteutettu roolipeli. He saivat esimerkiksi eläytyä siihen, minkälaisen tarinan rajanylityspaikalla oleva esine voisi kertoa.

– Käytimme monitulkintaisia menetelmiä, joilla heräteltiin opiskelijoita pohtimaan teemaa. Taiteen ja tutkimuksen rajojen ylittäminen avaa uusia mahdollisuuksia keskustella yhteiskunnan kehityksestä ja kehittämisestä.

Innovatiiviset kokeilut jatkuvat 23. lokakuuta Kööpenhaminan IT-yliopistossa järjestettävällä seminaarilla Borders, Bodies and Databases.

Lisätietoja:

Professori Elena Raviola
Göteborgin yliopisto
elena.raviola@gu.se

Miltä tuntuu kasvaa syrjäseudulla, kun palvelut katoavat ja kotiseutuun liittyy negatiivinen leima? Laajassa pohjoismaisessa tutkimuksessa seurataan maaseudulla asuvia nuoria vuosien ajan.

Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa -tutkimusohjelmaan kuuluvassa tutkimuksessa The Future of Nordic Youth in Rural Regions: A Cross-national Qualitative Longitudinal Study in four Nordic Countries seurataan pitkällä aikajänteellä maaseudulla asuvia pohjoismaisia nuoria sekä vertaillaan heidän kokemuksiaan arjesta.

–Tutkimuksen tavoitteena on antaa ääni maaseudulla asuville nuorille. Haluamme kuulla heidän omia näkemyksiä elämästä ja arjen valinnoista. Kaupungeissa asuvia on tutkittu huomattavasti enemmän, joten tässä tutkimuksessa katse on selvästi pienempien paikkakuntien nuorissa, tutkimushankkeen vetäjä, yliopistonlehtori Kaisa Vehkalahti kertoo.

Tutkimusaineistoa on kerätty Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Haastatteluaineistoa on koottu pitkältä ajanjaksolta ja lisäksi tutkimusryhmä on toteuttanut tulevaisuuspajoja, joihin osallistuneita nuoria on pyydetty visioimaan, miltä oma kotiseutu voisi näyttää 50 vuoden kuluttua.

– Nuorten kokemukset syrjäisillä seuduilla asumisesta eri Pohjoismaissa ovat yllättävän samankaltaista, vaikka maaseutualueet esimerkiksi Suomessa ja merkittävästi tiheämmin asutussa Tanskassa eroavat toisistaan. Monet tunnistavat omaan kotiseutuun liittyvän negatiivisen leiman, Vehkalahti sanoo.

Kuva

Joitakin eroja maiden välillä on kuitenkin löytynyt. Esimerkiksi Norjassa tehdyssä osatutkimuksessa on tullut esiin, että pienillä paikkakunnilla asuvilla tytöillä on enemmän hyvinvointiin liittyviä haasteita, kuten heikko itsetunto ja mielenterveysongelmia kuin norjalaisissa kaupungeissa asuvilla nuorilla.

Ruotsissa maaseutumaisiin alueisiin liittyy tällä hetkellä kehitysodotuksia niin sanotun vihreän kasvun takia. Myös näillä alueilla kohdataan kuitenkin samoja haasteita kuin muualla eli esimerkiksi lähipalvelut ovat katoamassa ja kouluihin on pitkä etäisyys.

Tutkimustulokset tuovat selvästi esiin, että maaseudun ja kaupungin välinen suhde on monimutkainen ja nuorten elämä monipaikkaista. Nuorten päätökset kotiseudulle jäämisestä tai muualle muuttamisesta ovat monitahoisia ja niihin vaikuttavat ajan kuluessa monet tekijät.

– Tutkimuksen tuloksia kannattaa tarkastella esimerkiksi silloin kun tehdään päätöksiä liikenteen tai koulutuksen järjestämisestä maaseutualueilla. Näillä tekijöillä on iso merkitys siihen, miten nuoret kokevat nykyhetken ja tulevaisuuden omilla kotiseuduillaan, Vehkalahti sanoo.

Lisätietoja

Kaisa Vehkalahti
Yliopistonlehtori, historian ja etnologian laitos
Jyväskylän yliopisto
kaisa.r.vehkalahti@jyu.fi
+358 50 4660826

Akkuvalmistaja Northvoltin konkurssi on herättänyt paljon huomiota ja tuonut esille Pohjois-Ruotsin vihreälle siirtymälle tyypillisiä rakenteellisia ongelmia. Konkurssiin johtaneista syistä keskustellaan runsaasti. Samaan aikaan tutkijat varoittavat Northvoltin olevan vain yksi esimerkki laajemmasta energiasiirtymämallista, jota toteutetaan parhaillaan monilla syrjäseuduilla eri puolilla maailmaa.

Ruotsin, Suomen ja Grönlannin pohjoiset alueet ovat viime vuosina nousseet esiin Euroopan energiamurroksen avainalueina. Suuret pinta-alat, uusiutuvan energian tuotannon laajentamismahdollisuudet sekä runsaat mineraali- ja maametallivarannot mahdollistavat akkutehtaiden, tuulipuistojen ja kaivosten nopean sijoittumisen alueelle.

Avoimia kysymyksiä on kuitenkin runsaasti. Miten muutokset vaikuttavat paikallisväestöön, millainen on alueelle tulevien yritysten omistusrakenne, minne voitot menevät ja kuka on vastuussa investoinneista, jotka eivät osoittaudu kannattaviksi?

Ulkopuolelta ohjattu prosessi

Käsityksiä syrjäseutualueista ohjaavat nykyään globaalit suunnitelmat, kansainväliset sijoittajat ja kansalliset strategiat. Myös paikallispoliitikot suhtautuvat suuriin teollisuushankkeisiin usein myönteisesti, koska muita vaihtoehtoja paikallisen yhteisön kehittämiseksi on vähän.

– Tutkimuksemme osoittaa, että näiden alueiden vihreää siirtymää ohjaavat suurelta osin kaukana tehdyt päätökset, joihin paikallisilla ihmisillä on harvoin todellista vaikutusvaltaa.

Näin sanoo professori Erland Mårald, joka johtaa Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa -hanketta Peripheral Visions: When Global Agendas meet Nordic Energy Peripheries, jossa tutkitaan energiamurrosta Grönlannissa ja Ruotsin sekä Suomen pohjoisosissa.

Måraldin mukaan paikallisväestön rooli on käytännössä typistynyt joko ennalta laadittujen suunnitelmien hyväksymiseen tai hylkäämiseen. Keskusteluista puuttuu aito vuoropuhelu siitä, miten siirtymä voi olla kestävä ja oikeudenmukainen niille, jotka asuvat ja työskentelevät alueella.

– Kun vastalauseita esitetään, ne nähdään pikemminkin esteinä, jotka on ratkaistava, kuin äänenä, jota on kuunneltava. Tapa, jolla vihreää siirtymävaihetta parhaillaan toteutetaan, uhkaa pikemminkin lisätä polarisaatiota ja alueiden hyväksikäyttöä kuin toivottua kestävää kehitystä, Mårald sanoo.

– Osallistava lähestymistapa on ratkaisevan tärkeä, jotta voidaan varmistaa, että vihreä siirtymä on kestävä ja oikeudenmukainen. Samalla rakennetaan keskinäistä luottamusta ja toimitaan pitkäaikaisena voimana yhtyeiskunnan ja paikallisten yhteisöjen kehittämisessä.

Voittajat ja häviäjät

Nykymuodossaan vihreä siirtymä luo selviä voittajia ja häviäjiä. Skellefteån ja Bodenin kaltaiset paikkakunnat Ruotsissa voivat hyötyä riskialttiista uusista yrityksistä ja talouskasvusta. Samaan aikaan alueen muista osista tehdään pelkkiä resurssien tuottajia, kun alueelle rakennetaan tuulipuistoja ja kaivoksia, mutta ei yhteisöä hyödyttäviä toimia, kuten kouluja, terveysasemia tai kauppoja.

– Tämä ei ainoastaan vahvista historiallista hyväksikäyttömallia, jossa syrjäseutu palvelee kansallisia ja kansainvälisiä keskuksia, vaan luo myös jakolinjoja kyseisten alueiden sisällä, Mårald sanoo.

Epätasapainoa pahentaa niin sanottu vihreä kolonialismi. Sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa teollinen energiantuotanto tapahtuu nykyisen maankäytön ja paikallistalouden kustannuksella. Pohjois-Ruotsissa, Pohjois-Suomessa ja Grönlannissa suuret teollisuushankkeet syrjäyttävät poronhoidon, kalastuksen ja matkailun kaltaisia elinkeinoja. Tuloksena on tutkijoiden mukaan konfliktien lisääntyminen ja keskinäisen luottamuksen rapautuminen. Samalla luodaan kasvualustaa vastatoimille ja populismille.

– Energiasiirtymä voi onnistua vain, jos vihreillä tavoitteilla on vastineita, jotka perustuvat vahvasti paikalliseen kokemukseen. Ylhäältä alaspäin tulevien päätösten on oltava selvästi kytköksissä paikalliseen toimintaan, sanoo hankkeen tutkija Janina Priebe, joka on tutkinut erityisesti Grönlantia.

Lisätietoja:

Professori Erland Mårald
Uumajan yliopisto
erland.marald@umu.se
+4690 786 65 45

Dosentti Janina Priebe
Umeå universitet
janina.priebe@umu.se

Tutkimushanke auttaa journalisteja tunnistamaan maahanmuuttajiin liitettyjä ennakkoluuloja.

Tutkimushankkeessa "Ethnic Stereotypes Over Time – a Nordic Comparison" selvitetään, miten eri ulkomailla syntyneiden ryhmiä on kuvailtu ruotsalaisessa ja suomalaisessa uutismediassa eri aikoina. Mitkä stereotypiat ovat pysyviä ja mitkä muuttuvia, entä miksi?  

Tutkimusaineistoon kuuluu vuosien 1955 ja 2020 välillä ilmestyneitä suomalaisia ja ruotsalaisia sanomalehtiä. Aineistosta etsitään koneoppimista hyödyntävällä ohjelmistolla uutistekstejä, jotka käsittelevät esimerkiksi entisestä Jugoslaviasta, Iranista, Irakista, Somaliasta, Vietnamista ja Chilestä Suomeen tai Ruotsiin muuttaneita. Näihin ryhmiin liitettyjä ilmaisuja verrataan sanoihin "ruotsalainen" tai "suomalainen", jotta esiin saadaan nostettua eri ryhmiin liittyviä stereotypioita. 

– Tutkimuksen tulokset tulevat olemaan sekä odotusten mukaisia että yllättävä. Uskomme, että myös suomalaisten ja ruotsalaisten päivälehtien välillä on eroja, hankkeen johtaja, sosiologian dosentti Moa Bursell kertoo. 

Stereotypioiden tunnistaminen voi parantaa journalismia

Tutkimuksen tuloksista odotetaan olevan hyötyä erityisesti silloin, kun tutkitaan etnisten stereotypioiden syntyä ja muutosta. Lisäksi niistä voi olla hyötyä myös esimerkiksi toimittajien koulutuksessa.

– Hankkeessa ei haluta osoittaa journalismin olevan yksin vastuussa etnisten stereotypioiden leviämisestä ja ylläpitämisestä. On kuitenkin selvää, että journalismi heijastaa yhteiskuntaa ja aikaa, jossa se toimii. Samaan aikaan journalismi vaikuttaa mielipiteisiin. Siksi on tärkeää pohtia, miten eri ryhmistä kerrotaan. Missä yhteyksissä on esimerkiksi tarpeen mainita kansallisuus? sanoo Bursell.

Kun lopulliset tutkimustulokset julkaistaan myöhemmin tänä vuonna, tutkijoiden on otettava kantaa useisiin eettisesti arkaluonteisiin kysymyksiin.

– Samalla tavalla kuin uutismediat saattavat edistää stereotypioiden säilymistä, voi hankkeellamme olla samankaltaisia vaikutuksia. Kun tuomme esiin sitä, miten ryhmiä kuvaillaan, voimme samalla vahingossa vahvistaa stereotypioita sen sijaan, että toimisimme niitä vastaan. Toivomme, että hankkeen tulokset auttavat ymmärtämään stereotypioita entistä paremmin sosiaalisina ja muuttuvina konstruktioina. Ne kertovat enemmän uusia ryhmiä kohtaavasta yhteiskunnasta kuin ryhmistä itsessään.

Lisätietoja: 

Sosiologian dosentti ja tutkimusjohtaja
Moa Bursell
moa.bursell@iffs.se
Institutet för framtidsstudier

Kattava haastattelututkimus Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa antaa äänen haavoittuvaisten alueiden asukkaille. 

Tutkimuksessa “The Future of Diverse and Disadvantaged Neighborhoods in the Nordic Welfare States – The Voices of Residents” tarkastellaan kuuden huonomaineisiksi leimatun alueen asukkaita Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Helsingissä ja Vantaalla alueet ovat Kontula ja Koivukylä, Göteborgissa Biskopsgården ja Hammarkullen sekä Århusissa Herredsvang ja Gellerup. Kaikkiin alueisiin liittyy ainakin jossain määrin negatiivisia mielikuvia ja maahanmuuttajien määrä on suurempi kuin tutkituissa kaupungeissa keskimäärin.

Tutkimuksessa haastatellaan kaikkiaan noin 4 800 asukasta, joiden ääni ei yleensä kuulu yhteiskunnallisessa keskustelussa. Haastatteluissa tarkastellaan, miten asukkaat kokevat alueensa, miten he viihtyvät siellä, miten he suhtautuvat yhteiskuntaan ja sen järjestelmiin sekä selvitetään, kokevatko he syrjintää asuinalueensa perusteella.  

– Tutkimusaihe eli haavoittuvaiset alueet on erittäin politisoitunut teema erityisesti Ruotsissa ja Tanskassa, tutkimushankkeen johtaja, Göteborgin yliopiston valtiotieteen professori Peter Esaiasson kertoo.

Tutkimus perustuu kattavaan ja pitkäkestoiseen kenttätyöhön, jonka aikana tutkijoille on avautunut monipuolinen näkemys alueista ja niiden asukkaista. Haastatteluja tehtiin sekä asukkaiden kodeissa että alueiden julkisissa tiloissa. 

– Haastateltavia on ollut yllättävän helppo löytää ja kenttätyössä olemme tavoittaneet myös vähän koulutettua väestönosaa tavallista paremmin. Haastattelurunko on käännetty venäjän, somalin, arabian, ruotsin, suomen, tanskan ja englannin kielelle. Joskus perheen muut jäsenet tai naapurit ovat toimineet tulkkeina, jos haastattelijalla ja haastateltavalla ei ole ollut yhteistä kieltä, Esaisson sanoo.     

Asukkaat viihtyvät hyvin

Alustavien tutkimustulosten mukaan asukkaiden luottamus yhteiskuntaa kohtaan tutkittavilla alueilla ei ole merkittävästi heikompi kuin muilla alueilla. Sen sijaan alueiden stigmatisointi häiritsee monia asukkaita. 

– Yleisesti ottaen viihtyvät ihmiset hyvin tutkittavilla alueilla, erityisesti jos he kuuluvat alueen enemmistöryhmään. Alueen huono maine on monille tuttu, mutta se ei vastaa heidän omia kokemuksiaan asukkaana, Esaiasson sanoo.

Tutkituissa alueissa on sekä samankaltaisuuksia että eroja. Suomessa alueet eivät poikkea yhtä paljon muista alueista kuin Tanskassa ja Ruotsissa.

– Kontulassa ja Koivukylässä luottamus yhteiskuntaan ja viranomaisiin oli korkealla tasolla, eikä juurikaan poikennut kansallisista keskiarvoista, Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara sanoo. 

Hankkeen tuloksia julkaistaan vuoden 2026 aikana.

Lisätietoja:

Professori Peter Esaiasson
Göteborgin yliopisto
peter.esaiasson@pol.gu.se
+46 31 786 12 22
+46 733 52 36 12

Professori Mari Vaattovaara
Helsingin yliopisto
mari.vaattovaara@helsinki.fi
+358 50 415 4861

Tutkimushanke nostaa esiin konkreettisia haasteita, joita ikääntyneet kohtaavat digitaalisten terveyspalveluiden käytössä. Hoitotyön digitalisoituminen muuttaa myös alan ammattilaisten työnkuvaa, ja he tarvitsevat siihen tarkoitettua koulutusta. 

Kolmessa Pohjoismaassa toteutettava “Demography and Democracy – Healthy Ageing in a Digital World (HAIDI)” -tutkimushanke tarkastelee sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatiota ikääntyvän väestön näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, toteutuuko kansalaisten yhdenvertainen oikeus ja mahdollisuus hyvään terveyteen tilanteessa, jossa palvelut ja yhteiskunta ovat pitkälti digitalisoituneita.

Aineistoa on kerätty haastattelemalla yli 75-vuotiaiden kokemuksia digitaalisten terveyspalvelujen käytöstä. Suomessa tutkimus keskittyy kotona asuviin, Tanskassa hoivakodeissa asuviin ja Ruotsissa tutkimuskohteena on molempiin ryhmiin kuuluvia ikääntyneitä. Tutkimuksen avulla tuodaan esiin kokemuksia ja ääniä, jotka tavallisesti eivät pääse kuuluville yhteiskunnallisessa keskustelussa.

– Kaikissa kolmessa tutkitussa maassa ikäihmisiä kannustetaan itseohjautuvuuteen ja vastuunottoon omasta terveydestä. Eroja on kuitenkin siinä, missä vaiheessa kukin maa on sosiaali- ja terveyspalveluiden digitalisaatiossa, Itä-Suomen yliopistossa työskentelevät apulaisprofessori Elisa Tiilikainen ja tutkijatohtori Hanna Varjakoski kertovat. 

Digitaaliseen asiointiin kaivataan henkilökohtaisuutta

Poliittisessa päätöksenteossa digitaalisiin palveluihin liittyy vahvasti oletus siitä, että ne parantavat palveluiden saavutettavuutta ja osallistavat kansalaisia oman terveyden seurantaan ja hoitoon. Hankkeen tulokset osoittavat kuitenkin, että ikääntyvän väestön näkökulmasta digitaalisten terveyspalveluiden käyttöön liittyy monia haasteita. 

Haastatteluissa ilmeni, että vaikka ikäihmisillä olisi perustaidot digitaalisten palveluiden käyttöön, terveyspalveluiden käyttö on hankalaa. 

– Julkisten terveyspalveluiden verkkosivut koetaan usein huonosti suunnitelluiksi ja vaikeakäyttöisiksi. Niiden löytäminen on monille vaikeaa, toteavat Tiilikainen ja Varjakoski.  

Lisäksi monet ikäihmiset ovat tottuneet asioimaan kasvokkain, ja he kokevat digitaalisen asioinnin etäiseksi ja persoonattomaksi. Digitaalisista palveluista puuttuu usein myös reaaliaikainen yhteydenpito. Tutkijoiden mukaan digitaaliset terveyspalvelut pitäisikin suunnitella alusta alkaen käyttäjälähtöisesti ja huomioida myös ikääntymiseen ja toimintakykyyn liittyvät erityistarpeet.

Digitaalisuus muuttaa hoiva-alan työtä 

Myös ikäihmisten parissa työskentelevät hoiva-alan ammattilaiset ovat kohdanneet haasteita palvelujen muuttuessa digitaaliseksi.  

– On ollut yllättävää huomata, että esimerkiksi etäkotihoidon tekemiseen ei välttämättä ole tarjolla minkäänlaista perehdytystä. Digihoiva on muuttanut työn luonnetta merkittävästi ja on tärkeää, että se huomioidaan myös ammattilaisten koulutuksessa, Varjakoski ja Tiilikainen kertovat. 

Tutkimuksen mukaan julkisten digitaalisten palveluiden suunnittelu laahaa perässä yksityisiin palveluihin verrattuna. Palveluiden kehno suunnittelu vaikuttaa käyttäjäkokemukseen ja vähentää halukkuutta käyttää niitä uudelleen. 

– Jos digitaalisten palvelujen käyttöä halutaan lisätä, tulisi niiden saavutettavuutta ja käytettävyyttä parantaa merkittävästi, Varjakoski ja Tiilikainen toteavat.

Suomessa toteutetussa osatutkimuksessa selvitettiin muun muassa Omakantaan ja erilaisiin rokotuksiin ja laboratoriokokeisiin liittyvien digipalveluiden käyttökokemuksia. Haastatteluihin osallistui 24 ikäihmistä ja 14 ikääntyville suunnatuissa sote-palveluissa työskentelevää ammattilaista. Suomen osahankkeen julkaisuja on odotettavissa alkukeväästä 2025.

Lisätietoja:

Apulaisprofessori Elisa Tiilikainen
Itä-Suomen yliopisto
elisa.tiilikainen@uef.fi
puh. + 358 50 413 4680

Tutkijatohtori Hanna Varjakoski
Itä-Suomen yliopisto
hanna.varjakoski@uef.fi
puh. + 358 50 304 1194