Video file

Ajankohtaista

  • 8.10.2026

    Siivousalalla käytetään hyväksi siirtotyöntekijöitä

    Tutkimus osoittaa, että Ruotsin kotitalousvähennysjärjestelmä eli verotukseen liittyvä ns. RUT-vähennys on luonut häikäilemättömiä hyväksikäytön muotoja ja heikentänyt työntekijöiden neuvotteluasemaa. Tilanteeseen on vaikuttanut erityisesti jatkuvasti saatavilla oleva siirtotyövoima.

    Palvelualojen toimialajärjestö Serviceföretagenin mukaan siivouspalvelujen kaupallistuminen on sekä kotouttamisen väline että kasvavan keskiluokan keino ratkaista arjen haasteita. Lundin ja Malmön yliopistojen tutkimus osoittaa kuitenkin, että kotitalousvähennysjärjestelmä edistää samalla säätelemättömien ja näkymättömien työmarkkinoiden syntymistä, mikä asettaa erityisesti naispuoliset siirtotyöntekijät haavoittuvaan asemaan.

    – Tutkimustulostemme perusteella suhtaudumme kriittisesti kotitalousvähennysuudistukseen. Kotisiivous on kasvanut valtavasti vuodesta 2007 lähtien, kun kotitalousvähennyksen otettiin käyttöön. Kysymys kuuluu, tuleeko valtion tukea toimialaa, jota on niin vaikea säädellä ja joka mahdollistaa työvoiman hyväksikäytön, sanoo Lundin yliopistossa työskentelevä Rasmus Ahlstrand.

    Hän ja tutkijakollega, Malmön yliopiston sosiologian professori Sara Eldén, korostavat, että kotitalouspalvelujen verovähennys on osa laajempaa työmarkkinoiden muutosta, jossa työnantajapuoli vahvistaa asemaansa työntekijöiden kustannuksella.

    Muutoksen keskeinen tekijä ovat uudet työperäistä maahanmuuttoa koskevat säännöt, jotka tulivat voimaan pian kotitalousvähennysuudistuksen jälkeen. Lainsäädäntö mahdollistaa sen, että ruotsalaiset yritykset voivat rekrytoida työvoimaa suoraan EU:n ulkopuolisista maista.

    – Se on tarjonnut ruotsalaisille yrityksille pääsyn työvoimapooliin, joka on kotimaista työvoimaa edullisempi ja helpommin saatavilla. Samalla se on heikentänyt ammattiliittojen neuvotteluasemaa.

    Rasmus Ahlstrand. Foto: Mathias Foster/SLS
    Rasmus Ahlstrand: Foto: Mathias Foster/SLS

    Pelko maastakarkoitusta

    Ahlstrand ja Eldén ovat tehneet osallistuvaa havainnointia ja haastatelleet siivousalan työntekijöitä.

    – Siirtotyöntekijät, joiden oleskelulupa on sidottu tiettyyn työsuhteeseen, eivät uskalla valittaa, koska pelkäävät menettävänsä paitsi työnsä myös oleskelulupansa, Ahlstrand sanoo.

    Työnantajat hyödyntävät tätä eri tavoilla. Tutkimus osoittaa, että suuret, vakiintuneet siivousyritykset, jotka ovat muodollisesti sitoutuneet työehtosopimuksiin, käytännössä poikkeavat joidenkin sopimusmääräysten noudattamisesta. Ne voivat esimerkiksi jättää maksamatta lomakorvauksia tai ylityölisiä. Kotitalousvähennyksen käyttöönoton jälkeen perustetut lukuisat pienemmät siivousyritykset toimivat puolestaan usein kaikkien virallisten sääntöjen ulkopuolella ja sivuuttavat järjestelmällisesti työntekijöiden oikeudet.

    – Kotitalousvähennysuudistus lisäsi siivouspalvelujen kysyntää, ja uusia toimijoita tuli erittäin kilpailuille markkinoille. Käytännössä markkinaosuuksia on kasvatettu heikentämällä työntekijöiden työehtoja. Se on ollut mahdollista, koska siirtotyövoimaa on saatavilla runsaasti, Ahlstrand toteaa.

    Samankaltaista kehitystä koko Pohjolassa

    Ahlstrandin ja Eldénin tutkimus on osa pohjoismaista tutkimushanketta Tackling Precarious and Informal Work in the Nordic Countries. Ruotsin, Norjan ja Suomen siivous-, rakennus- ja alustatalousaloja koskeva tutkimus osoittaa, että kaikissa Pohjoismaissa työolot ovat muuttuneet epävarmemmiksi ja siirtotyöntekijöiden hyväksikäyttö on lisääntynyt.

    Lue koko tutkimusartikkeli tästä.

    Lisäätietoja:

    Rasmus Ahlstrand
    sosiologian tutkija, Lunds universitet
    +46 70 686 8019
    rasmus.ahlstrand@soc.lu.se


    Sara Eldén
    sosiologian professori, Malmö universitet
    +46 72 212 1542
    sara.elden@mau.se

  • 6.10.2026

    Tutkimus: Huonomaineisiksi leimatuissa lähiöissä on vahvemmat sosiaaliset verkostot kuin muualla

    Pohjoismaisen tutkimuksen mukaan haavoittuvaisten alueiden asukkaat kokevat olevansa osa yhteiskuntaa yhtä paljon kuin muualla asuvat, mutta he myös tunnistavat kotiosoitteeseensa liittyvän stigman. Tutkimuksessa erityisesti Vantaan Koivukylän asukkaat kokivat alueella näkyvän päihteiden käytön vähentävän viihtyvyyttä ja turvallisuuden tunnetta.

    Tutkimushankkeen The Future of Diverse and Disadvantaged Neighborhoods in the Nordic Welfare States – The Voices of Residents tavoitteena on tuoda esiin haavoittuvaisten asuinalueiden asukkaiden näkökulmia julkisessa keskustelussa. Neljän pohjoismaisen yliopiston tutkijat haastattelivat ihmisiä kuudella alueella Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa. Tutkimukseen kuuluneilla alueilla asuu poikkeuksellisen paljon matalaan sosioekonomisen asemaan kuuluvia sekä maahanmuuttajataustaisia ihmisiä.

    Tutkituilla alueilla asuvat kokivat, että heidän kaupunginosassaan on monia vakavia sosiaalisia ongelmia, ja että alueella on huono maine. Tässä suhteessa heidän kokemuksensa eroavat eniten muun maan väestöstä. Asuinalueiden viihtyvyys on kuitenkin suhteellisen korkealla tasolla, eikä se poikkea merkittävästi muun väestön kokemuksista. Myöskään yhteenkuuluvuuden tunteessa ei havaittu eroja, kun sitä verrattiin oman asuinmaan muuhun väestöön.

    – Ruotsissa on ajoittain tuotu esiin huolta yhteiskunnan sisäisestä koheesiosta, mutta tutkimuksemme osoittaa, ettei huolelle ole perusteita, toteaa hankkeen johtaja, Göteborgin yliopiston dosentti Jacob Sohlberg.

    – Sosiaalisten suhteiden osalta haavoittuvaiset alueet erottuvat joukosta jopa myönteisesti. Haavoittuvaisilla alueilla asuvilla on muita useammin läheisiä ystäviä omalla asuinalueellaan, Sohlberg toteaa.

    Jacob Sohlberg. Kuva: Frida Lönnroos/SLS

    Lähes 5000 haastattelua

    Tutkijat ja haastattelijat kiersivät ovelta ovelle satunnaisesti valituissa rappukäytävissä. Lisäksi he liikkuivat ulkotiloissa tavoittaakseen ryhmiä, jotka viettävät enemmän aikaa julkisilla paikoilla, kuten esimerkiksi nuoria miehiä. Näin tutkijat onnistuivat tavoittamaan väestöryhmiä, jotka tavallisesti eivät vastaa kyselytutkimuksiin.

    – Laajan kenttätyön avulla olemme onnistuneet tavoittamaan ihmisiä, joiden ääni harvoin kuuluu julkisuudessa, kertoo Jacob Sohlberg.

    Hankkeessa on tutkittu miten asukkaat kokevat asuinolosuhteensa ja suhteensa muuhun yhteiskuntaan verrattuna väestöön keskimäärin.

    Haastattelututkimus toteutettiin Ruotsissa Göteborgin Biskopsgårdenin ja Hammarkullenin kaupunginosissa sekä Tanskassa Århusin Herredsvangin ja Gellerupin alueilla. Suomessa haastateltiin Helsingin Kontulan ja Vantaan Koivukylän asukkaita. Haastatteluja tehtiin kaikkiaan noin 4 800 henkilön kanssa.

    Alkoholi- ja huumeongelmat aiheuttavat turvattomuutta

    Vaikka kaikissa tutkimukseen osallistuneissa maissa haavoittuvaisten alueiden asukkaat pitivät sosiaalista epäjärjestystä ongelmana, Suomi erottui tässä suhteessa negatiivisesti. Helsingin yliopiston tutkija Oskar Rönnberg on tarkastellut Helsingin Kontulaa ja Vantaan Koivukylää.

    Koivukylässä 40 prosenttia asukkaista ilmoitti haluavansa muuttaa pois seuraavien 2–3 vuoden aikana. Useimmilla muilla tutkituilla alueilla vastaava osuus oli 20–30 prosenttia.

    – Merkittävin syy muuttohalukkuuteen oli asukkaiden kokema turvattomuus, joka liittyi sosiaalisen järjestyksen ongelmiin eli alkoholin ja huumeiden väärinkäyttöön sekä huumekauppaan, Rönnberg kertoo.

    – Mitä kaupunkien tulisi tehdä kehityksen kääntämiseksi? Ongelman ytimessä eivät ensisijaisesti ole etninen segregaatio tai maahanmuutto, vaan sosiaalinen hyvinvointi ja se, miten yhteiskuntana vastaamme tilanteisiin, joissa osa ihmisistä on pudonnut turvaverkkojen ulkopuolelle, sanoo Rönnberg.

    Oskar Rönnberg. Foto: Mathias Foster/SLS
    Oskar Rönnberg. Kuva: Mathias Foster/SLS

    Erilaisia elinolosuhteita samassa maassa

    Vertailututkimus osoittaa, että haavoittuvaisten alueiden asukkaat kokevat olosuhteensa kaikissa kolmessa Pohjoismaassa keskenään enemmän samankaltaisiksi kuin saman maan muilla alueilla asuvat. Esimerkiksi Tanskassa tutkituilla alueilla asuvien kokemukset muistuttavat enemmän vastaavilla alueilla Ruotsissa ja Suomessa asuvien kokemuksia kuin muiden tanskalaisten asuinalueiden asukkaiden kokemuksia.

    – On hätkähdyttävää, että saman maan tai jopa saman kaupungin sisälle on syntynyt näin erilaisia elinolosuhteita, Sohlberg toteaa.

    Tutkimusmenetelmää käsitellään tarkemmin Sociological Methods and Research -julkaisussa. Haavoittuvaisten alueiden välisiä eroja tarkastellaan Political Geography -lehdessä.

    Lisätietoja

    Jacob Sohlberg
    yliopistonlehtori, Göteborgin yliopisto
    +46 705 941 318
    jacob.sohlberg@gu.se

    Oskar Rönnberg
    kaupunkimaantieteen tutkija, Helsingin yliopisto
    +358 40 531 0893
    oskar.ronnberg@helsinki.fi

  • 2.10.2026

    Tutkimus: Vihreät investoinnit jakavat pohjoisia alueita

    Uusi tutkimus osoittaa, miten historialliset kolonialistiset toimintamallit toistuvat, kun globaali pääoma etsii vihreitä sijoituskohteita Pohjoismaiden arktisilta alueilta. Syrjäseuduille haluttaisiin rakentaa energiaan liittyvää infrastruktuuria tuulivoimapuistoista datakeskuksiin. Hankkeet herättävät vastustusta, mutta ne myös jakavat voimakkaasti mielipiteitä paikallisesti.

    Pohjoismaisessa tutkimushankkeessa Peripheral Visions: When Global Agendas Meet Nordic Energy Peripheries on tarkasteltu, miten vihreään siirtymään liittyvät globaalit tavoitteet vaikuttavat pohjoisiin alueisiin. Näiden alueiden koetaan olevan keskeisessä roolissa energiasiirtymässä.

    Tutkimus keskittyy Pohjois-Ruotsiin, Pohjois-Suomeen ja Grönlantiin. Se tuo esiin, miten kansainvälinen ilmastopolitiikka ja globaalit pääomat suurine tuotto-odotuksineen johtavat energiasiirtymää. Pohjoisen kunnille esitellään valmiita suunnitelmia suurista infrastruktuuri- ja teollisuushankkeista, jotka on kuitenkin suunniteltu muualla ilman yhteyttä hankkeiden toteutuspaikkakuntiin.

    – Tämän takia vastustus on usein reaktiivista ja paikallista, emmekä ole havainneet selkeitä vaihtoehtoisia näkemyksiä siirtymän toteuttamisesta, sanoo hankkeen johtaja Erland Mårald.

    Kun asianosaiset ryhmät tai kunnat protestoivat tai yrittävät käyttää veto-oikeuttaan valmiiksi laadittuja suunnitelmia vastaan, voidaan se helposti sivuuttaa niin sanottuna nimby-ilmiönä eli asiana, jota ei haluta omalle takapihalle.

    Erland Mårald. Kuva: Mathias Foster/SLS

    Eri ryhmiin jakautuminen

    Tutkijoiden mukaan vastustusta on tarkasteltava sitä taustaa vasten, että pohjoisten syrjäseutujen asukkailla on pitkä kokemus toimintatavoista, joissa maata ja luonnonvaroja hyödynnetään muiden kuin paikallisten hyväksi. Kansalliset hallitukset ovat esimerkiksi päättäneet jokien patoamisesta energiatarpeiden täyttämiseksi. Nykyään globaali pääoma etsii houkuttelevia sijoituskohteita vihreän energian alalta.

    Mårald korostaa, että kansainvälisten finanssimarkkinoiden synnyttämät nopeat muutokset ja suunnanvaihdokset vaikeuttavat myös paikallisen otteen kehittämistä.

    – Toisiinsa kytkeytyneet rahoittajat ja teollisuus ajavat hankkeitaan eteenpäin intensiivisesti ja huomio vaihtuu nopeasti tuulivoimasta akkutuotantoon, vihreään teräkseen, kaivoksiin, vetyyn ja viimeisimpänä datakeskuksiin. Nämä nopeat muutokset vaikeuttavat sekä paikallisten yhteisöjen että paikallisten ja kansallisten päättäjien mahdollisuuksia pysyä kehityksen mukana.

    Erikoistutkija Hanna Lempinen on tutkinut hankkeen puitteissa muun muassa suhtautumista tuulivoimaan Pohjois-Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa.

    – Yksi suurimmista syistä tuulivoimahankkeiden vastustukseen näillä alueilla on kokemus siitä, että hyödyt ja voitot syntyvät muualla, kun taas paikallisyhteisöt jäävät kantamaan kielteiset seuraukset.

    Lempinen korostaa kuitenkin, että myös silloin kun esimerkiksi tuulivoimapuistoa vastustetaan, vastustus on harvoin yhtenäistä – päinvastoin. Suuret energiahankkeet voivat jakaa kuntia ja aiheuttaa ristiriitoja hankkeiden kannattajien ja vastustajien välille.

    Siksi Lempinen peräänkuuluttaa pohjoisten alueiden kunnilta strategista ajattelua.

    – Kuntien tulisi itse kantaa kokonaisvastuu ja laatia omat energiastrategiansa. Nyt yksittäisiä hankkeita suunnitellaan ja viedään eteenpäin siinä järjestyksessä kuin ne sattuvat olemaan yritysten investointilistoilla, ilman kokonaisnäkemystä, Lempinen sanoo.

    Ei vain teknologinen kysymys

    Yksi tutkimuksen johtopäätöksistä on, että energiasiirtymä ei ole pelkästään teknologinen kysymys, vaan sitä tulisi käsitellä kokonaisvaltaisena yhteiskunnallisena murroksena, jossa paikalliset yhteisöt otetaan alusta alkaen mukaan suunnittelu- ja päätöksentekoprosesseihin.

    Tällä hetkellä huomio keskittyy tekijöihin, joiden katsotaan hidastavan välttämätöntä kehitystä. Tällaisia hidasteita voivat olla spontaanit mielenosoitukset, poronhoidon oikeudet, tutkijoiden esittämät huomautukset tai yksittäisten kuntien demokraattiset päätökset sanoa hankkeille ei.

    – Mutta ehkä juuri nämä ”kapulat rattaissa” luovat yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä sekä mahdollisuuksia osallisuuteen ja alueelliseen kehitykseen. Ne voivat myös avata uusia näkemyksiä siihen, mitä ja ketä varten vihreää siirtymää toteutetaan, Mårald sanoo.

    Ota yhteyttä:

    Erland Mårald
    professori, Umeå Universitet
    +46 70 222 9651
    erland.marald@umu.se

    Hanna Lempinen
    erikoistutkija, Luonnonvarakeskus (Luke)
    +358 50 527 4190
    hanna.lempinen@luke.fi

  • 16.2.2026

    Tutkimus: Pohjoismaiset eläkerahastot voivat edistää kestävää kehitystä

    Pohjoismaisilla eläkerahastoilla on merkittävä rooli kestävän siirtymän vauhdittajina: niiden sijoituksilla voidaan sekä vaikuttaa suoraan yritysten toimintaan että näyttää suuntaa muille sijoittajille. Vaikka sijoitukset ovat muuttumassa kestävämmiksi, ohjautuu eläkevarallisuutta Pohjoismaissa yhä myös kestämättömiin kohteisiin.

    Miten ympäristö- ja ilmastovaikutukset huomioidaan eläkevarojen sijoittamisessa? Miten eläkerahastot vastaavat ulkopuolelta tuleviin vaatimuksiin – esimerkiksi ympäristöjärjestöiltä tai eläkesäästäjiltä – jotka edellyttävät fossiilisista polttoaineista luopumista? Entä miten vastuullisuudesta vastaavat asiantuntijat ja varainhoitajat työskentelevät kestävyyskysymysten parissa, ja millaisia seurauksia heidän työllään on tulevaisuudelle, jota varten eläkevarallisuus on olemassa?

    Näihin kysymyksiin etsivät vastauksia Fossil Free Futures – Divestment Across the Nordic Countries -hankkeen tutkijat Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Tutkimuksessa pureudutaan monimutkaisiin teemoihin, jotka liittyvät eläkejärjestelmiin, ilmastonmuutokseen ja globaaleihin rahoitusmarkkinoihin. Maiden väliset erot ja yhtäläisyydet korostuvat, kun globaalit ilmiöt, kuten rahoitus ja ilmastopolitiikka, kohtaavat kansalliset eläkejärjestelmät. Yksi isoimmista eroista liittyy siihen, nähdäänkö kestävyyskysymykset poliittisina, eettisinä vai ensisijaisesti taloudellisina.

    – Olemme tarkastelleet erityisesti sitä, kuka nostaa esiin fossiilisten polttoaineiden roolin eläkevarallisuudessa. Olemme kiinnostuneita myös siitä, miten eläkevarojen sijoittamisesta vastaavat toimijat näihin kysymyksiin vastaavat, kertoo hankkeen johtaja, sosiologian professori Linda Soneryd Tukholman yliopistosta.

    Vasemmalta: Johannes Lundberg, Linda Soneryd, Göran Sundqvist, Kristin Asdal, Elena Bogdanova, Amanda Obitz Mogensen, Erlend A.T. Hermansen och Sebastian Svenberg. Kuva: Gunnell Sandanger

    Kestävään siirtymään vaikuttavia voimia ei voi ymmärtää ilman sekä muutosta edistävien toimijoiden että siihen liittyvien esteiden tarkastelua.

    Tanskassa eläkerahastot ovat jäsenpohjaisia, mikä on nopeuttanut fossiilisista polttoaineista luopumista: muutos on tullut ennen kaikkea eläkesäästäjien omasta aloitteesta. Ruotsissa teemaa ovat edistäneet muun muassa eläkevarojen hoitajat, ja aihetta on käsitelty myös eduskunnassa. Lisäksi ympäristöjärjestöt ovat seuranneet tilannetta aktiivisesti.

    Tätä voidaan kutsua jaetun tiedon kehyksiksi: kuinka paljon valtaa ja vastuuta jätetään rahoitustoimijoille, mikä on asiantuntijoiden rooli, kenellä on pääsy tietoon ja millaisia demokraattisia foorumeita on käytettävissä?

    – Kyse on myös rahoitustoimijoiden suhteesta laajempaan ilmastopolitiikkaan. Norja on tukenut voimakkaasti sademetsien suojelua, mutta vuonna 2025 Norjan öljyrahasto toimi vastoin oman eettisen neuvostonsa suosituksia ja sijoitti kaivostoimintaan, joka uhkaa Amazonin sademetsiä. Tällaiset ristiriidat heikentävät kansalaisten luottamusta päätöksentekijöihin, Soneryd sanoo.

    Norjan öljyrahaston eettistä hallintaa käsittelevä tutkimus osoittaa, että eettisellä viitekehyksellä voi olla useita tehtäviä. Näin toteavat hankkeen norjalaisen tiimin tutkijat Bård Lahn ja Sebastian Svenberg.

    – Eettinen viitekehys on mahdollistanut aktiivisen otteen sosiaalisiin ja ympäristökysymyksiin. Samalla se on avannut tilaa norjalaisen väestön kritiikille. Nyt he voivat odottaa, että päättäjät toimivat moraalisesti oikeaksi koetulla tavalla.

    Lisätietoja:

    Linda Soneryd
    Tukholman yliopisto
    linda.soneryd@score.su.se

  • 30.1.2026

    Uusi raha, uudet asenteet - tutkimus valaisee eliittien ristiriitaista suhdetta pohjoismaiseen hyvinvointimalliin

    Monien nousevilla aloilla rikastuneiden mielestä julkinen sektori on tehoton ja toimimaton. Samalla se on tarjonnut mahdollisuuden kasvattaa omaa varallisuutta.

    Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa -tutkimusohjelmaan kuuluvassa tutkimuksessa Keeping New Money on Board: The New Nordic Wealth Elites and the Future of the Welfare Model tarkastellaan uusien taloudellisten eliittien suhdetta pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon Suomessa ja Ruotsissa.

    Tutkimuksen keskeisiä havaintoja on, että merkittävä osa uusista eliiteistä suhtautuu kriittisesti hyvinvointivaltioon. Kritiikki kohdistuu erityisesti julkisen sektorin tehottomuuteen sekä sosiaaliturvan rakenteisiin eli esimerkiksi työttömien tai vähävaraisten tukemiseen.

    – Monet tutkimuksessa haastatelluista ajattelevat, että julkinen sektori on toimimaton. Sen sijaan he kokevat itsensä pelastajina, jotka ratkaisevat julkisen sektorin ongelmia, kertoo hankkeen johtaja, Jyväskylän yliopiston sosiologian apulaisprofessori Hanna Kuusela.

    Hanna Kuusela. Kuva: Laura Oja

    Tutkimuksessa on haastateltu erityisesti sosiaali- ja terveysalalla, koulutusalalla sekä teknologiasektorilla viime aikoina vaurastuneita henkilöitä. Heidän näkemyksiään on kartoitettu yli 70 tutkimushaastattelulla. Lisäksi tutkimuksen lähteenä on käytetty media-aineistoa, jonka avulla selvitetään, miten nykyajan eliittejä kuvataan julkisessa keskustelussa. Tutkimuksen apuna on käytetty myös julkisia lähteitä kuten verotustietoja, vuosiraportteja ja yritysrekistereitä.

    Monilla haastatteluihin osallistuneilla on jossain määrin kaksijakoinen suhde julkiseen sektoriin, sillä se on usein heidän yritystensä suurin asiakas ja yritystoiminnan elinehto.

    Hankkeen alustavien tulosten mukaan monet suomalaiset teknologia-alan nuoret menestyjät kuitenkin erottuvat joukosta, sillä monet heistä kannattavat pohjoismaista mallia. Heitä tutkitaan Helsingin yliopistossa, jossa haastateltiin uusia digitaalisia teknologioita hyödyntävien yritysten perustajia ja johtajia. Nämä uuden talouden menestyjät kokevat itse saaneensa paljon pohjoismaiselta hyvinvointivaltiolta, ja siksi pitävät sitä tärkeänä myös jatkossa tuleville sukupolville.

    Jyväskylän yliopistossa toteutettavassa osatutkimuksessa haastateltavien joukkoon kuuluu myös noin 90 suuria lahjoituksia tehnyttä henkilöä. Myös heidän suhtautumisensa pohjoismaiseen yhteiskuntamalliin on usein myönteinen.

    – Yksityinen lahjoittaminen ei näiden ihmisten puheissa kilpaile hyvinvointivaltion kanssa, vaan sitä pidetään osana yhteisvastuullista eetosta, Kuusela sanoo.

    Kahden maan välillä on jonkin verran eroja haastateltavien taustassa, sillä Tukholman yliopistossa toteutetttavaan Ruotsin osatutkimukseen kuuluu koulutussektorilla vaurastuneita henkilöitä.

    Ruotsissa koulutuksen markkinaehtoistuminen on luonut uusia varakkaita eliittiryhmiä, jotka ovat olleet laajan julkisen keskustelun kohteena. Tämä uusi ”hyvinvointivaltiosta hyötyvä eliitti” pitää itseään yrittäjinä, jotka tarjoavat Ruotsin koulutussektorille innovaatioita, kustannustehokkuutta ja hyviä oppimistuloksia – mutta silti heitä kritisoidaan laajasti julkisessa keskustelussa.

    – Suomessa perusasteen tai toisen asteen koulutuksen avaamisesta markkinoille ei tällä hetkellä juurikaan edes keskustella, Kuusela sanoo.

    Tutkimushankkeessa julkaistaan muun muassa tänä vuonna ilmestyvä englanninkielinen kirja Rich Radicals, joka käsittelee suomalaisia eliittejä ja heidän näkemyksiään pohjoismaisesta mallista. Myös useita tutkimusartikkeleja tullaan julkaisemaan hankkeen lähestyessä loppua.

    Lisätietoja:

    Hanna Kuusela
    Apulaisprofessori, Jyväskylän yliopisto
    hanna.r.kuusela@jyu.fi

  • 11.12.2025

    Chattailua oppilaiden kanssa iltaisin – opettajat auttavat oppilaita nykyään myös kouluajan ulkopuolella

    Digitalisaation tuoma muutos koululaisten elämään on suurempi ja ilmeisempi kuin on odotettu, sanovat tutkijat. Varsinkin kouluajan ulkopuolella tapahtuva vuorovaikutus opettajien ja oppilaiden välillä yllättää.

    Kouluarki on läpikäynyt suuria muutoksia digitalisaation myötä. Tämä käy ilmi tutkimusaineistosta, jonka ovat koonneet projektin Nordic Basic Schools as Past Present and Future Sites for Solving the Challenges of Making Diverse Inclusive Knowledge-based Societies tutkijat. Projekti on keskittynyt neljään yläkouluun, neljässä eri Pohjoismaassa ja se valmistuu vuonna 2027.

    Tutkimusaineisto on jo kerätty, ja se tarjoaa runsaasti uutta tietoa. Tutkijoille tuli esimerkiksi yllätyksenä, että monet opettajat ovat yhteydessä oppilaisiin chatin kautta, myös iltaisin klo 20 jälkeen. Kyse voi olla vaikkapa avusta erilaisten koulutehtävien ratkaisemisessa.

    – Emme tienneet tästä aiemmin, emmekä usko, että muutkaan ovat tarkastelleet tätä kovin paljon, sanoo hankejohtaja professori Fritjof Sahlström Helsingin yliopistosta.

    Jakautuuko apu tasapuolisesti?

    Sahlström korostaa, että digitalisaatio on tuonut mukanaan paljon hyvää. Samalla se luo uusia haasteita, jotka liittyvät muun muassa pohjoismaisen peruskoulun alkuperäiseen ajatukseen yhdenvertaisuudesta.

    – Luokkahuoneet ennen digitalisaatiota olivat erilaisia siinä mielessä, että kaikki näkivät mitä tapahtui ja jos opettaja auttoi jotakuta. Mitään salaisuuksia ei ollut. Mutta ruutujen myötä siitä on tullut hiljaista.

    Kaikille ei enää ole selvää, kuka auttaa ja ketä. Kohtaamispaikat vähenevät ja muuttuvat vähemmän saavutettaviksi.

    – On syytä epäillä, että osa koulujen yhdenvertaisuustavoitteista ei täyty. Tällainen vuorovaikutus oppilaiden ja opettajien välillä ei ehkä jakaudu kovin oikeudenmukaisesti – joidenkin oppilaiden kanssa opettaja on ehkä matalammalla kynnyksellä yhteydessä iltaisin kuin toisten.

    Kun aikuiset juttelevat oppilaiden kanssa kouluajan ulkopuolella, voi myös olla tarve pohtia rajoja: kuinka paljon ja millä tavalla on sopivaa olla yhteydessä oppilaisiin iltaisin?

    Tutkimusaineiston perusteella tulee selvästi esiin, että koulu ja vapaa-aika kietoutuvat yhä tiiviimmin yhteen. Ihmisiä oppilaiden elämän yhdeltä alueelta on mukana myös muilla elämänalueilla.

    – Meillä on käytössä kiinnostavaa dokumentaatiota, esimerkiksi kuvakaappauksia, joista näkee, miten oppilas saattaa kouluajalla chattailla esimerkiksi isovanhempien kanssa ja käyttää koulusovelluksia myöhään illalla. Näemme suuren ja selkeän muutoksen, sanoo Sahlström.

    Valaisevia walk-along-haastatteluja

    Tutkimushanke koostuu kolmesta osatutkimuksesta. Sen lisäksi, että tutkijat ovat selvittäneet, mitä digitalisaatio merkitsee nykyisille oppilaille, ovat he tarkastelleet koulutuksen historiaa: miten alun perin päädyttiin luomaan juuri tällaisia peruskouluja. He ovat myös tutkineet, millainen merkitys peruskoululla on ollut oppilaille, jotka ovat nykyisin noin viisikymppisiä. Tutkijat ovat tehneet niin sanottuja walk-along-haastatteluja, joissa he ovat kulkeneet entisten oppilaiden kanssa koulussa ja koulun ympäristössä.

    – Näemme, että koulun merkitys sosiaalisena tilana on ollut näille oppilaille valtavan suuri. Se oli ilmeistä, kun he pohtivat, mitä koulu merkitsi sille, millaisia he olivat ja millaisiksi he kasvoivat.

    Oppilaille on ollut tärkeää sekä se, että he olivat käyneet koulua, mutta myös miten koulu oli organisoitu – esimerkiksi miten käytävät ja erityisluokat oli sijoitettu.

    Tutkimushankkeen tulokset julkaistaan kirjana, joka ilmestyy vuonna 2027.


    Lisätietoja:
    Hankejohtaja Fritjof Sahlström
    Kasvatustieteen professori, Helsingin yliopisto
    fritjof.sahlstrom@helsinki.fi