Mitä tapahtuu, kun unelmat vihreästä energiasta törmäävät paikallisten etuihin?

Akkuvalmistaja Northvoltin konkurssi on herättänyt paljon huomiota ja tuonut esille Pohjois-Ruotsin vihreälle siirtymälle tyypillisiä rakenteellisia ongelmia. Konkurssiin johtaneista syistä keskustellaan runsaasti. Samaan aikaan tutkijat varoittavat Northvoltin olevan vain yksi esimerkki laajemmasta energiasiirtymämallista, jota toteutetaan parhaillaan monilla syrjäseuduilla eri puolilla maailmaa.

Ruotsin, Suomen ja Grönlannin pohjoiset alueet ovat viime vuosina nousseet esiin Euroopan energiamurroksen avainalueina. Suuret pinta-alat, uusiutuvan energian tuotannon laajentamismahdollisuudet sekä runsaat mineraali- ja maametallivarannot mahdollistavat akkutehtaiden, tuulipuistojen ja kaivosten nopean sijoittumisen alueelle.

Avoimia kysymyksiä on kuitenkin runsaasti. Miten muutokset vaikuttavat paikallisväestöön, millainen on alueelle tulevien yritysten omistusrakenne, minne voitot menevät ja kuka on vastuussa investoinneista, jotka eivät osoittaudu kannattaviksi?

Ulkopuolelta ohjattu prosessi

Käsityksiä syrjäseutualueista ohjaavat nykyään globaalit suunnitelmat, kansainväliset sijoittajat ja kansalliset strategiat. Myös paikallispoliitikot suhtautuvat suuriin teollisuushankkeisiin usein myönteisesti, koska muita vaihtoehtoja paikallisen yhteisön kehittämiseksi on vähän.

– Tutkimuksemme osoittaa, että näiden alueiden vihreää siirtymää ohjaavat suurelta osin kaukana tehdyt päätökset, joihin paikallisilla ihmisillä on harvoin todellista vaikutusvaltaa.

Näin sanoo professori Erland Mårald, joka johtaa Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa -hanketta Peripheral Visions: When Global Agendas meet Nordic Energy Peripheries, jossa tutkitaan energiamurrosta Grönlannissa ja Ruotsin sekä Suomen pohjoisosissa.

Erland Mårald. Kuva: Mathias Foster/Futurenordics

Måraldin mukaan paikallisväestön rooli on käytännössä typistynyt joko ennalta laadittujen suunnitelmien hyväksymiseen tai hylkäämiseen. Keskusteluista puuttuu aito vuoropuhelu siitä, miten siirtymä voi olla kestävä ja oikeudenmukainen niille, jotka asuvat ja työskentelevät alueella.

– Kun vastalauseita esitetään, ne nähdään pikemminkin esteinä, jotka on ratkaistava, kuin äänenä, jota on kuunneltava. Tapa, jolla vihreää siirtymävaihetta parhaillaan toteutetaan, uhkaa pikemminkin lisätä polarisaatiota ja alueiden hyväksikäyttöä kuin toivottua kestävää kehitystä, Mårald sanoo.

– Osallistava lähestymistapa on ratkaisevan tärkeä, jotta voidaan varmistaa, että vihreä siirtymä on kestävä ja oikeudenmukainen. Samalla rakennetaan keskinäistä luottamusta ja toimitaan pitkäaikaisena voimana yhtyeiskunnan ja paikallisten yhteisöjen kehittämisessä.

Voittajat ja häviäjät

Nykymuodossaan vihreä siirtymä luo selviä voittajia ja häviäjiä. Skellefteån ja Bodenin kaltaiset paikkakunnat Ruotsissa voivat hyötyä riskialttiista uusista yrityksistä ja talouskasvusta. Samaan aikaan alueen muista osista tehdään pelkkiä resurssien tuottajia, kun alueelle rakennetaan tuulipuistoja ja kaivoksia, mutta ei yhteisöä hyödyttäviä toimia, kuten kouluja, terveysasemia tai kauppoja.

– Tämä ei ainoastaan vahvista historiallista hyväksikäyttömallia, jossa syrjäseutu palvelee kansallisia ja kansainvälisiä keskuksia, vaan luo myös jakolinjoja kyseisten alueiden sisällä, Mårald sanoo.

Epätasapainoa pahentaa niin sanottu vihreä kolonialismi. Sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa teollinen energiantuotanto tapahtuu nykyisen maankäytön ja paikallistalouden kustannuksella. Pohjois-Ruotsissa, Pohjois-Suomessa ja Grönlannissa suuret teollisuushankkeet syrjäyttävät poronhoidon, kalastuksen ja matkailun kaltaisia elinkeinoja. Tuloksena on tutkijoiden mukaan konfliktien lisääntyminen ja keskinäisen luottamuksen rapautuminen. Samalla luodaan kasvualustaa vastatoimille ja populismille.

Janina Priebe. Kuva: Mathias Foster/Futurenordics

– Energiasiirtymä voi onnistua vain, jos vihreillä tavoitteilla on vastineita, jotka perustuvat vahvasti paikalliseen kokemukseen. Ylhäältä alaspäin tulevien päätösten on oltava selvästi kytköksissä paikalliseen toimintaan, sanoo hankkeen tutkija Janina Priebe, joka on tutkinut erityisesti Grönlantia.